Pudotusta -200g. Ei juuri mitään, mutta ei ainakaan ylöspäin. Tosin, tämä oli odotettavissakin. Olo on jälleen ollut turvonnut ja pöhnäinen. Johtuu ehkä siitä, että kuukautisten pitäisi tulla. Eri asia sitten koska sietävät taas alkaa. Voisivat kyllä alkaa jo, että saisin aloittaa nuo pillerit siihen PCO:hon. Ja jos vaikka iho paranisi. En tiedä onko ollut joku massiivinen kuona-aineiden poistumishetki turvotuksista huolimatta, kun iho kukkii kuin horsmat paskatunkiolla. No, ei se auta kuin uskoa että joskus taas helppaa. Sen verran on muutosta havaittavissa, että vaikka tiesin että mahdollinen jumi on tulossa (vaikkei tulos ollutkaan +-0 saati plussaa), niin en ole heittämässä hanskoja tiskiin. Olen osannut varautua tähän. Hyvä minä.

Mutta ei tämä nyt mitään ruusuilla tanssimistakaan ole ollut. Ehdin muutaman kerran treenata uudella crosserillani, kun vasemman jalan polvi alkoi vihoitella. Sitä ei särkenyt, eikä särje, mutta se turposi lumpion ulkoreunalta. Ilmeisesti sen aiheutti uudenlainen liikerata ja se, että crosserin astinlaudat eivät ole maailman pitävimmät huonoilla lenkkareillani joissa on aika kova muovinen pohja (investoin heti parempiin kun on varaa). En tullut ajatelleeksi asiaa siinä innoissani treenatessani, kunhan vain mietin että täytyy sanoa avolle, että laittaa siihen jotkin kumijutskat liukua estämään. Aloitin toki varovasti keveimmällä vastuksella ja 10 minuutilla. Mutta se riitti tuolle polvelle =(
Muistelin sitten, että toissatalvena lensin polvilleni nurin koirien kanssa treenatessa ja juuri tuo vasen polvi meni silloin mäsäksi. Mustaksi meni ja turposi järkyttävän kokoiseksi. Se meni kuitenkin levolla ohi, eikä se sen jälkeen hetkeen vihoitellut. Kunnes taas viime keväänä yritin liikkua enempi, jolloin se meni niin kipeäksi etten voinut laskea painoa jalalle. Jälleen se meni levolla ohi. Täytyy siis seurailla nyt ja ottaa iisisti (ja mennä lekuriin jos vaiva vielä palaa). Tottakai sillon pitää ottaa nätisti, kun itsellä olisi taas hinku liikkumiseen =/

Asiasta kukkaruukkuun. Päätin olla rohkea ja uskaltautua tässä uimaan joku päivä. Rakastan uimista ja vettä yli kaiken, mutta en ole kehdannut sitten ala-asteen mennä uimahallille. Kesälläkin uiminen jää vähiin kun vieroksun yleisiä rantoja ja ihmisten katseita. Kun olen asiasta maininnut muutamalle kaverille, kaikki vain toteavat, että no mikset kehtaisi, höpö höpö jne. Ei se vaan kuulkaa ole niin helppoa, jos on muutenkin jo vaikeaa painonsa kanssa sosiaalissa tilanteissa. Kuten jossain tämän blogin ensimmäisistä kirjoituksista olenkin tainnut mainita, niin esim. uusia ihmisiä tavatessani ensimmäinen asia jota ajattelen on se, mitähän ihminen ajattelee kun olen näin läski. Noin se vaan menee. Voihan sitä toki yrittää olla ajattelematta, mutta uimahalliin meno on todella suuri kynnys, ahdistuksen ja pelon paikka. Joudut olemaan siellä alasti monen muun ihmisen pällisteltävänä kaikkine läskeinesi ja uimahallin puolelle mentäessäkään mitään ei jää epäselväksi. Kuulostaa varmaan hullulta normaalipainoisen tai sellaisen korviin, jolla ei ole mitään "korvienväliongelmia" kroppansa suhteen. Ja tiedän etten todellakaan ole ainut joka tällaisten ongelmien kanssa painii. Eikä asiaa auta se, että on saanut kuulla ilkkumista painostaan jo vaatteet päälläkin.

Enivei. Päätin uhmata kaikkia pelkojani ja mennä uimaan. Tilasin uuden uimapuvun. Sellaisen josta ei ehkä tursua kaikki läskit niin pahasti ulos kuin nykyisestä. Ja nykyisessä on paskat olkaimet joita saa olla nostelemassa koko ajan. Uudessa tulevassa puvussa on erilainen selkäosa ja olkaimet, joiden pitäisi pysyä paremmin paikoillaan. Sikälimikäli puku mahtuu päälleni repeämättä kappaleiksi. Toivottavasti se mahtuu, eikä tarvitse alkaa tuhertamaan itkua sen kanssa. Uimaanmenopäätökseni nimittäin sai jo pahan kolauksen kun kokeilin nykyistä pukuani jossa näytin ihan kamalalta. Mutta minähän menen prkl.